Paljon kohua silmälaseista - - VIIHDEPOSTI

Paljon kohua silmälaseista

googleglass

Google Glass -virtuaalilasit tulevat myyntiin vuoden sisällä.

Google Glass -virtuaalilasit ovat olleet viime kuukausien ajan teknologiablogien ykköspuheenaihe. Suomessa laseja on jo ja esimerkiksi Verkkokauppa.comin myymälään lasit ovat tulossa lähiaikoina. Eivät kuitenkaan myyntiin vaan kokeiltaviksi. Suuren kansan saatavilla laseja kaavaillaan vuoden sisällä, mahdollisesti jo joulumarkkinoille.

Googlelle lasiprojekti on näyte sen innovointikyvystä. Yhtiö tuskin odottaa lasien myynnistä miljoonabisnestä. Google Glass on enemmän tekninen vimpain kuin silmälasimalli. Laite pohjautuu Googlen Android-käyttöjärjestelmään. Toisen silmän yläpuolella on läpinäkyvä näyttö, jonka kautta käyttäjä voi ottaa kuvia ja tallentaa videota. Laite osaa myös kertoa lähellä olevista kohteista ja toimia navigaattorina.

Pikkurahalla laseja ei itselleen saa. Alustavien arvioiden mukaan lasit maksaisivat alkuvaiheessa alle 1500 dollaria.

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *