Jätti pihvin maksamatta - sai kolmen vuoden tuomion - - VIIHDEPOSTI

Jätti pihvin maksamatta – sai kolmen vuoden tuomion

Maksamaton ruoka-annos johti kolmen vuoden ilmaisiin aterioihin.

Maksamaton ateria tuotti kolmen vuoden ilmaisruuat. (Kuva: Simon Welsh, Flickr, CCommons)

Yhdysvaltalainen mies on tuomittu Illinois’ssa kolmeksi vuodeksi vankeuteen hänen kieltäydyttyään maksamasta noin 50 euron päivällislaskua.

Anthony Malabehar nautti päivällisen 4. huhtikuuta ravintolassa Mattoonissa, mutta kieltäytyi maksamasta 70 dollarin laskua. Hän oli tyytynyt toteamaan tarjoilijalle: ”Minun on kerrottava sinulle salaisuus. Minulla ei ole rahaa.”

Seuraukset olivat odottamattoman ankarat, sillä Malahebar sai syytteen varkaudesta. Ja koska hän kärsi ehdonalaista aiemmista tuomioistaan, hänet passitettiin kolmeksi vuodeksi vankilaan.

Syyttäjän mukaan kyseessä oli toinen kerta tänä vuonna, kun Malabehar ei kyennyt maksamaan ateriaansa. Mies ei ole osannut antaa Business Insiderin mukaan minkäänlaista selitystä käytökselleen.

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *